Virtasen Moottori Oy (Virtasenkauppa.fi) 60-vuotishistoriikki

Alpo ja Voitto Virtasen Terhinkadulle rakentama korjaamorakennus oli käytössä 1947 - 1949. Vasemmalla Alpo Virtanen.

Voitto ja Alpo Virtanen itse rakennetun auton kanssa Pajalan rakennuksen edessä Perttelintiellä vuonna 1949.

Mäntä ja Laakeri -aputoiminimi oli vähän aikaa Virtasen veljesten käytössä. Vas. Elma Virtanen, Alpo Virtanen, Voitto Virtanen, Onni Virtanen, Mauri Tammi, Toivo Vigelius ja Heikki Virtanen. Valokuva: V. Särö 12.10.1954.

Elma Virtanen ja Kaarina Mäkinen toimistotöissä 50-luvun lopulla.

Yrityksen konekanta vahvistui, kun työkaluja ja koneita alkoi saada helpommin. Sorveja on kuvanottohetkellä jo kaksi, ja kampiakselihiomakone pilkistää Voitto Virtasen takaa. Valta-akselin hihna näkyy kuvan vasemmassa reunassa.

Laakerituotantoa

Sodan jälkeen ei ollut saatavissa laadukkaita dieselmoottoreiden laakereita, joten nekin piti valmistaa itse. Insinööri Kauko Laihon myötävaikutuksella yrityksessä kehitettiin menetelmä, jolla voitiin valamalla valmistaa lyijypronssilaakereita. Laakerimetalli valettiin teräsputkeen keskipakovaluna itse valmistetulla koneella.

”Menetelmän kehittäminen ja laakereiden valmistaminen oli merkittävää koko yrityksemme menestykselle. Laakereista oli silloin kova pula. Suomessa oli muitakin laakerivalmistajia, kuten Laakerikeskus Helsingissä, mutta heidän tuotteensa oli tehty valkometallista eivätkä ne kestäneet varsinkaan dieselmoottoreissa. Niinpä ryhdyimme valamaan lyijypronssilaakereita kehittämällämme menetelmällä”, Alpo Virtanen kertoo.

”Laakerihomma oli niin kiinnostavaa, että se vei mukanaan. Kyllä joskus kyllästyttiinkin, kun asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan. Aina kuitenkin yritettiin uudelleen, ja vihdoin onnistuttiin.

Valoimme 20 senttiä pitkiä laakeriaihioita monella eri halkaisijamitalla. Näistä valmistetut laakerit olivat edullisempia kuin saksalaiset tuontilaakerit. Menekki oli siis taattu. Olisimme voineet myydä niitä jälleenmyyjillekin, mutta kapasiteettimme ei olisi riittänyt. Vielä nykyisinkin saattaa tulla korjaukseen vanha venemoottori, johon on joskus asennettu meidän valmistamme laakerit.

Valmet yritti valaa samantyylisiä laakereita. Voitto soitti sinne ja kysyi, voisimmeko tulla katsomaan. Eivät päästäneet, vaikka oli valtion laitos. Saimme kuitenkin parempaa jälkeä aikaiseksi kuin Valmet.”

”Syväperän korjaamo oli hankkinut kampiakselihiomakoneen”, Alpo Virtanen kertoo. ”Siellä oli tarkka ja ammattitaitoinen hioja. Helsingistä oli tullut Syväperälle isoja kampiakseleita. Ensimmäisestä akselista tuli kuitenkin susi ja Syväperä kyllästyi koneeseen. Ostimme sen häneltä ja huomasimme aika pian, että koneessa oli tekovika, kärjet eivät olleet kohdallaan. Saimme koneen korjattua ja hioimme sillä muun muassa Teijon tehtaille Sirkka-maamoottoreiden uusia kampiakseleita. Kone oli käytössä kymmeniä vuosia.

Moottorikoneistustöitä tehtiin ympäri Etelä-Suomea. Jopa Lieksasta saakka tuli moottorien täyskorjauksia meille Saloon. Vaurioituneita kampiakseleita ryhdyttiin korjaamaan metalliruiskuttamalla. Edistyksellisiä oltiin muutenkin. Työajoissa siirryttiin muista yrityksistä poiketen viisipäiväiseen työviikkoon.

Koneita keksittiin ja tehtiin edelleen paljon itse. Kehittelimme muun muassa hoonauskoneen, joka on vielä jäljellä, mutta ei sentään enää käytössä”, nauraa Alpo Virtanen.

Liiketoiminta laajenee, nimet vaihtuvat

Yrityksen nimi vaihtui 15.10.1954. Salon Autokorjaamo Oy:stä tuli Virtasen Moottorikoneistamo Voitto Virtanen.

Eteenpäin mentiin monella sektorilla. Voitto Virtanen oli oppinut nopeasti liikkeenjohdon tehtävät. Hän oli avarakatseinen mies, joka osasi haistaa tulevat tuulet. Voitto vei yritystä johdonmukaisesti ja voimakkaasti eteenpäin. Yritykselle hankittiin auto- ja korjaamoalan edustuksia tiiviiseen tahtiin. Moottorinosien toimittajasopimuksia tehtiin muun muassa Oy Arwidson & Co Ab:n, Autotarpeiden tukku Oy:n ja Koivunen Oy:n kanssa.

Yritys sai 50-luvun puolivälin tienoilla Hans Palsbo Oy:n maahantuomien Perkins-dieselmoottoreiden edustuksen. Perkins-moottoreita asennettiin muun muassa venäläisvalmisteisten Volga-taksien bensamoottoreiden tilalle. Myös yrityksen omaan MB 180:een vm. 1954 asennettiin Perkins 4.99 -dieselmoottori.

Varasto- ja myyntiohjelmassa olivat myös Vigzol-merkkiset moottoriöljyt. Moottoreiden varaosia oli jo melko runsaasti. Männänrengassarjojakin oli varastossa kymmeniä hyllymetrejä yli sataan moottorityyppiin. Siihen aikaan männänrenkaiden tarve oli suuri.

Kesällä 1958 yritys vaihtoi taas nimeä. Uusi nimi oli 29.8. lähtien Virtasen Moottori Voitto Virtanen.

Erillistä varaosamyymälää pidettiin lähempänä kauppalan keskustaa osoitteessa Perttelintie 12. Liikkeessä oli kaksi näyteikkunaa ja käyntiovi niiden välissä. Avajaisia vietettiin helmikuussa 1959. Myymälänhoitajana toimi Jaakko Virtanen (ei sukua).

Myynnissä oli moottorin varaosia, ILO-polttomoottorivesipumppuja sekä Korpivaara Oy:n maahantuomia Komet-, Cresent- ja Hermes-mopedeja. Näitä norjalaisen Nymans Bolagetin valmistamia ajopelejä myytiinkin vuosina 1958-60 jonkin verran. Myymälä ei kuitenkaan menestynyt toivotulla tavalla, joten toiminta palautettiin lyhyen kokeilun jälkeen takaisin Perttelintie 76:een.

Virtasen Moottori sai AKL:n jäsenyyden jo vuonna 1948. Jäsenyys irtisanottiin 1990-luvun alussa, koska se ei vastannut enää yrityksen tarpeita.

Muutto uusiin tiloihin

Vasta 1960-luvulla voidaan puhua Suomen autoistumisesta. Kehityksen taustalla oli nopea elintason nousu. Henkilöautojen tuonti vapautui vasta 13.7.1962. Vapauttamisen taustalla oli Suomen liittyminen EFTA-vapaakauppaan ulkojäsenenä 1.7.1961. Samaan aikaan hallitus tiukensi autoveroa ja maksuohjeita pienentääkseen kauppavajetta kasvattavaa ostoryntäystä.

Tämäkään ei hallituksen mielestä riittänyt, vaan keväällä 1966 autojen osamaksukauppaa säännösteltiin, autoveroa korotettiin ja tuontimääräyksiä tiukennettiin. Seuraava isku tuli saman vuoden kesäkuussa, kun autoveroa nostettiin 20 prosenttia. Marraskuun 15. päivänä vuonna 1967 autoveroa muutettiin jälleen. Markka devalvoitiin joulukuussa 31,25 prosentilla.

Helpotusta tilanteeseen saatiin vasta 1968, kun autojen maahantuontikielto kumottiin ja kuuden kuukauden luottokauppa sallittiin. Nämä toimenpiteet lisäsivät autojen maahantuontia ja myyntiä.

Autoalan 60-luvun vaikeuksista huolimatta tai ehkä juuri siksi Virtasen veljesten liiketoiminta kasvoi hyvää vauhtia. Tilat Perttelintie 76:ssa kävivät ahtaiksi ja koko yrityksen piti päästä lähemmäs keskustaa. Pulma ratkaistiin ostamalla elokuussa 1961 Nurmiolta entinen Salon Rakennusteollisuuden kiinteistö tontteineen osoitteesta Annankatu 29.

”Valon pajasta tultiin Nurmion puusepänverstaaseen”, Alpo Virtanen kertoo. ”Siinä oli tilaa mukavasti. Se saatiin ostaa, kun Nurmio oli jo vanhempi mies ja kyllästynyt hommaan.”

Tilojen remontoinnin jälkeen päästiin muuttamaan 2. joulukuuta 1961 Perttelintieltä Annankatu 29:ään (nykyisin Hämeentie 29). Koneistamo ja myymälä toimivat samassa Annankadun kiinteistössä. Joulukuun toisena päivänä otetussa valokuvassa näkyvät jo Bosch-, Cav-, Lucas- ja Girling-mainokset, joten piirimyyntisopimus Alftanin ja Elektro-Dieselin kanssa oli tehty. Piirimyyjäsopimus edellytti yritykseltä muun muassa omaa sähkö- ja dieselkorjaamotoimintaa. Sopimus autosähkökorjaamotoiminnasta tehtiin Salon Autosähkökorjaamo Veikko Kasken kanssa. Asentajaksi tuli Lasse Kaski. Kaskella oli toimipaikka myös Perttelin tullissa (nykyisessä Perttelinkadun ja Turuntien kulmauksessa) entisissä Nobel Standard -huoltoaseman tiloissa. Nyt juhlavuotena 87 vuotta täyttänyt Alpo Virtanen asuu samaan osoitteeseen rakennetussa uudessa kerrostalossa.

Dieselkorjaamoa pitivät aluksi Lasse Westerlund ja Kalevi Lindholm. Heidän jälkeensä tehtävään palkattiin Kaino Suominen. Lopulta korjaamon osti Olavi Mäntynen, joka jatkoi toimintaa nimellä Diesel-Mäntynen.

Myöhemmin pitkän päivätyön koneistamopäällikkönä tehnyt Tapani Kataja oli 14-vuotias kansalaiskoululainen, kun sivutoimisena koneopin opettajana koulussa toiminut MäkiAuton omistaja Heikki Mäki kehotti häntä menemään työnhakuun Virtasen Moottoriin. Kataja pääsikin töihin syksyllä koulun loputtua vuonna 1962.

”Voitto Virtanen minut otti töihin”, Kataja muistelee. ”Hän sanoi, että tules tänne poika, ja kysyi sitten, että mikäs kone tämä on ja mikäs toi. Tunnistin toki porakoneen ja sorvin. Voitto näytti tyytyväiseltä ja sanoi, että selvä. Tulet huomenaamulla töihin.

Perinteiseen tapaan, juoksupoikana, sitten aloitin. Käytössäni oli vanha polkupyörä, jolla kuljetettiin tavaraa sinne tänne ympäri kaupunkia. Linja-autoasemalle vietiin lähetyksiä, paikallisista liikkeistä haettiin ja niihin vietiin tavaraa.

Koneistamossa oli hyvä työllisyystilanne. Autokannan nopea lisääntyminen, silloin vielä huonot käyttöolosuhteet sekä valmistusmateriaalien ja voiteluöljyjen nykyistä huonompi laatu takasivat täystyöllisyyden aina 70-luvun lopulle asti.

Siihen aikaan oli myös edullisempaa korjata vanhaa kuin ostaa uutta. Teimme silloin ainoastaan moottoreiden korjauksia ja niihin liittyviä koneistuksia. Muuta ei ehditty. Henkilökuntaa koneistamolla oli parhaimmillaan noin 20.

Joka työvaiheelle oli oma osaajansa. Oli sylinterin porari, kampiakselin hioja ja niin edelleen. Peruskoulutuksena oli yleisesti ammattikoulun autonasentajalinja. Näin työtehtävien omaksuminen oli helpompaa.”

Tapani Kataja teki kahden vuoden oppisopimuksen moottoriasentajan ammattiin ja suoritti ammattitutkinnon Salossa anottuaan sitä varten lomaa ilmasotakoulusta Kauhavalta, jossa oli suorittamassa asepalvelusta. Juoksupojan tehtävät olivat vaihtuneet jo sitä ennen koneistajan töihin.

Varaosamyyjä Martti Pekkinen tuli Virtasen Moottoriin marraskuussa 1965. ”Työvoimatoimistosta sain kuulla, että Virtasen Moottorissa oli paikka auki”, Pekkinen kertoo. ”Voitto haastatteli lyhyesti ja sitten aloitettiin työt. Silloin haettiin juoksupoikaa ja sellaisena minäkin aloitin. Koeaikaa kesti kuukauden päivät, ja sen jälkeen urkeni vakituinen paikka.

Mopolla kuljettelin tavaraa. Olin ollut vuoden verran talossa, kun tuli joitakin henkilökuntavaihdoksia ja Voitto kysyi, haluanko myyjäksi. Tietysti halusin eteenpäin.

Käytäntö opetti hiljalleen. Eero Säilä oli silloin varaosapäällikkönä, Reijo Lintula (minua edeltävä juoksupoika), Aimo Virtanen ja Matti Koskinen myyjinä. Nimikkeitä oli minusta valtava määrä. Tavaraa ja henkilökuntaa oli paljon.

Opin asioita kantapään kautta ja opintie kesti pitkään. Siihen aikaan saatiin jopa kaksi kertaa päivässä Helsingistä paketti Saloon. Nyt puhutaan logistiikasta, mutta sellainen nopeus ei enää onnistu. Toisaalta Saksasta saadaan tavaraa seuraavaksi päiväksi Suomeen.

Vuosien varrella korjaamoiden toimenkuva on muuttunut olennaisesti. Moottoreiden laakereita, mäntiä ja muita kulutusosia meni työurani alkuaikoina suuria määriä. Meillä oli parhaana aikana pelkästään koneistamon varaosatoimituksia varten aivan oma myyjä, nyt moottoreiden varaosia menee vähemmän.

Varastossa on nimikkeitä lähes 20.000 kappaletta. Luetteloita käytetään vieläkin aika paljon. Atk:sta on ollut apua myyjille. Kaikenlaisia monimutkaisia kysymyksiä on vuosien varrella tullut vastaan, mutta niistä on aina tavalla tai toisella selviydytty. Vanhaan aikaan voi ajatella, että kaikki pysyi vielä muistin varassa, mutta nyt varaosien ja muiden tuotteiden määrä on niin suuri, että tuotetiedon hallintaan tarvitaan atk- varastonhallintaohjelmia.

Merkkikirjavuus aiheuttaa sen, että valikoimat ovat hyvin laajat. Pakoputket ja jarrut ovat autoissa pysyneet suurin piirtein samanlaisina. Moottori- ja sähköpuolen osat alkavat olla henkimaailman juttuja.

Vielä 10-20 vuotta sitten tiepalvelumiehet tekivät remontteja tien päällä. Tänään heidän tärkein välineensä on bensakanisteri ja seuraava on sitten hinausauto”, Martti Pekkinen sanoo.

Muutokset jatkuvat

Moottorien koneistukset ja erikoistyöt lisääntyivät jatkuvasti. Kampiakselien metalliruiskutusta ja siihen aikaan paljon käytettyjen kaksitahtimoottoreiden ja moottoripyörien kampiakseleiden kunnostusta riitti.

Virtasen veljekset ideoivat kaiken aikaa uusia työtapoja ja laitteita. Usein käytettiin poikkeavia menetelmiä, jotka takasivat onnistuneen ja laadukkaan lopputuloksen sekä tyytyväisen asiakkaan.

Myymälätoiminnot kasvoivat. Moottorien varaosakauppa oli edelleen merkittävä osa liikevaihtoa. Muun muassa männänrengassarjoja oli erittäin laaja varastolinja, kymmeniä hyllymetrejä. Myymälän asiakastiskin päällä oli paikka silloin hyvin paljon käytetylle Hepolite-merkkiselle männänrenkaan mittauslaitteelle.

Muutakin tavaraa myytiin. Annankadun myymälässä oli esimerkiksi uusia Bosch-jääkaappeja. Perkins-dieselmoottoriedustuksen myötä myyntiin tulivat myös veneiden perämoottorit. Kesäaikaan pidettiin Salonjoessa myyntiesittelyjä kahdessakin eri veneessä. Virtasen Moottori myi myös teräsautotalleja.

Yrityksen toimintaan mukaan tullut Eero Säilä vaikutti työuransa aikana ratkaisevasti Virtasen Moottorin kehitykseen.

”Lehdessä oli ilmoitus, jossa haluttiin yhtiön palvelukseen varaosamyyjää. Soitin Voitto Virtaselle ja sovin tapaamisesta”, Säilä kertoo. ”Haastattelussa hän katsoi kansakoulutodistuksen, näytti varaosahyllystöä ja kysyi, osaanko käyttää työntömittaa. Hän lupasi soittaa jälkeenpäin, ja puhelu tulikin seuraavana päivänä. Aloitin myyjäharjoittelijan työt 16. heinäkuuta 1962.

Varastonimikemäärä oli vielä melko suppea, joten alalle sisäänpääsy oli kohtuullisen helppoa. Varastossa oli muun muassa moottorin osia, Oy Alftan Ab:n ja Oy Elektro-Diesel Ab:n toimittamia Bosch-, VDO-, Lucas-, CAV- ja Girling-tuotteita, SKF-laakereita, Loctite-tuotteita ja muita pienempiä tuoteryhmiä. Asiakkaina oli pääasiassa huoltoasemia, autokorjaamoita ja tee se itse -miehiä.

Jos tarvittavaa varaosaa ei heti löytynyt, se tilattiin Helsingistä, jonne soitettiin siihen aikaan vielä valtion kautta eli puhelu piti tilata ”sentraalisantralta”, joka yhdisti sen haluttuun numeroon. Tavara saapui linja-autolla. Virtasen veljekset olivat kehittänet hienon systeemin. Varaosatukkurit veivät tavarat kello 17.15 lähtevään Vainion bussiin, jota oltiin Salossa vastassa kello 20.30. Voitto tai Alpo ne tavarat kävi hakemassa. Näin ei mukaan sotkettu lainkaan Matkahuoltoa. Asiakas sai osat vielä samana yönä, jos oli oikein kiire. Tämä järjestelmä toimi hyvin ja sitä ylläpidettiin monet vuodet. Ainoa, joka ei tästä pitänyt, oli tietysti Matkahuolto, joka sitten saikin lopetettua järjestelmämme ja me siirryimme käyttämään postiautoa”, Säilä muistelee.

”Kiertävän myyntimiehen tehtävissä Virtasen Moottorissa aloitin alta kaksikymppisenä. Kävin tuolloin markkinoimassa tuotteita huoltoasemille ja autokorjaamoille. Ajokkina oli 2CV Sitikka. Muistan sen hyvin, koska Sitikka jätti minun heti ensimmäisellä reissulla tielle. Myyjiä on kentällä tänäkin päivänä, koska asiakkaisiin on hyvä pitää yhteyttä.

Oy Alftan Ab:n ja Oy Elektro-Diesel Ab:n kanssa oli tehty sopimukset vuoden 1961 lopulla, kun minä tulin taloon seuraavan vuoden heinäkuussa. Nämä kaksi toimittajaa toivat pikkuhiljaa taloon laajan tuotevalikoiman. Merkit olivat hyvin kattavia sähkö-diesel-puolella. Viikon olin samana syksynä Helsingissä kursseilla Alftanilla ja Elektro-Dieselillä.

Keväällä 1964 olin viikon Saksassa Boschin tehtailla. Silloin Saksassa olivat kyläsepät vielä takomassa. Mustat miehet tekivät ja valkoiset ohjasivat.

Kurssitodistuksessa lukee, että herra Eero Säilä on osallistunut Stuttgartissa 17. - 21.2.1964 järjestettyyn suomalaisten Bosch-myyjien koulutustilaisuuteen. Allekirjoittajina ovat Robert Bosch GmbH, Stuttgart, ja Oy Alftan Ab, Helsinki”, Säilä kertoo.

”Tekno-Sprayn huoltokemikaalit olivat tullessaan iso juttu. Koivuselta ja Wihuri Oy Autolasta tulivat käsityökalut. Koivunen oli koko ajan suurin toimittaja.

Myyntihenkilökunta lisääntyi hiljalleen. Martti Pekkinen, Reijo Lintula ja Aimo Virtanen tulivat mukaan. Jopa kolme edustajaa kiersi maakuntaa. Reppumyynti kohdistui tukkuasiakkaisiin. Tukkukauppa oli alusta saakka voimakasta ja siihen panostettiin.

Varastotuotteiden nimikemäärä kasvoi. Vuonna 1962 Eero Kurkola aloitti varaston käsikortiston ylläpidon.”

Annankadun kiinteistön yläkerrassa kadunpuolella Alpon vaimo Helvi Virtanen piti muutaman vuoden ruokala-kahvilaa 1960-luvun puolivälissä. Ruokailemassa kävi oman väen lisäksi paljon lähiyritysten työntekijöitä. Myöhemmin ruokala vuokrattiin ulkopuoliselle yrittäjälle.

Toiminnan kasvun ja sähköenergian hinnannousun vuoksi kokeiltiin omaa sähköntuotantoa. Siitä yritys sai sivutuotteena tarvitsemansa lämmitysenergian ilmaiseksi. Vuonna 1967 Annankadun tontin perälle pihan alle tehtiin varasto ja tilat omalle voimalaitokselle, jossa oli yksi laivadieselaggregaatti sekä lisäksi kaksi itse rakennettua Mercedes OM 312 ja 321 -moottoreilla.

Voimalaitoksen tilat sijaitsivat Salonjoen rannalla. Jokiveden noustessa keväisin ja syksyisin tai kovien sateiden jälkeen viemärit toimivat välillä väärään suuntaan. Saappaanvarren pituus ei aina ollut riittää alakerran tiloihin kuljettaessa.

Turuntielle

Boschin maahantuoja Alftan ei hyväksynyt, että samoissa tiloissa myytiin Boschin sytytystulppien lisäksi myös Champion-tulppia. Siksi piti ryhtyä toisen toimipaikan suunnitteluun.

Toiminnan muutenkin laajentuessa rakennettiin aivan uusi kaksikerroksinen varaosatalo Turuntie 37:n tontille. Työt aloitettiin maalis-huhtikuun vaihteessa 1964.

Turuntien rakennustyömaalle lähetettiin kerran viisi koneistajaa kiskomaan nauloja laudoista. Matkaan lähdettiin kolmipyöräisellä tavaramopolla. Liikkuvan poliisin auto tuli vastaan ja kailotti kovaäänisestä komennon: Pois lavalta! Käskyä toteltiin vikkelästi, ja loppu oli pelkkää hyvää tuuria. Poliisit nimittäin kiersivät korttelin ja tulivat katsomaan, olivatko miehet kiivenneet takaisin lavalle. Eivät olleet onneksi vielä ehtineet.

Harjakaisia uudessa paikassa vietettiin jo 6.7.1964. Avajaisia juhlittiin muutamaa kuukautta myöhemmin 7. marraskuuta.

Turuntien kiinteistön ylimmässä kerroksessa oli aluksi kolme asuinhuoneistoa. Maanpäällisessä kerroksessa oli myymälä, varaosavarasto ja toimistotilat. Kellarikerroksessa oli huolto- ja sosiaalitilat sekä varastoja.

Boschin maahantuojan Oy Alftan Ab:n kanssa saatiin sovituksi, että Champion-sytytystulppia voidaan myydä Bosch-tulppien rinnalla Turuntien liikkeessä.

Muuton jälkeen koneistamo sai Annankadun entisen myymälätilan käyttöönsä. Piharakennuksen kaikki tilat vuokrattiin dieselkorjaamoyrittäjä Olavi Mäntyselle.

”Turuntielle tulivat lisää muun muassa pakoputket”, myyntipäällikkö Eero Säilä kertoo. ”Ne ovatkin aina olleet yksi pääartikkeleistamme. Useat auton käyttäjät osasivat vaihtaa niitä itse tai kävivät pikkukorjaamoissa vaihdattamassa. Pakoputket oli varastoitu alakerran kaukaisimpaan nurkkaan. Ne veivät paljon tilaa ja niitä oli hankala käsitellä.

Sain jossain välissä varaosapäällikön nimityksen ja olin tulosvastuullinen Voitto Virtasen jälkeen. Nimitys myyntipäälliköksi tuli 70-luvulla.

Vastasin ostoista ja ohjailin myyntiä. Siinä ohessa osallistuin jonkin verran tiskimyyntiin ja suunnittelin myyntiedustajien matkat. Matti Koskinen ja Markku Alanko olivat matkamiehiä. Tavarantoimittajien edustajat olivat usein matkassa myyntitukena, muun muassa Alftanin, Elektro-Dieselin, Tekno-Sprayn ja Suomen 3M:n edustaja.

Messuilla oli tuohon aikaan enemmän merkitystä kuin nykyisin. Kävimme säännöllisesti alan messuilla”, Eero Säilä kertoo.

Koneistamo jatkoi omaa toimintaansa Annankadulla ja siitä muodostettiin oma yhtiö Sa-Mo Oy vuonna 1964. Ulkopuolisena perustajaosakkaana oli aikaisemmin Piikkiössä autokorjaamotoimintaa harjoittanut Eero Lehto. Hän toimi useita vuosia koneistamon vetäjänä. Silloisena työnjohtajana ja myöhemmin koneistamopäällikkönä oli Mauno Rintala. Hänen jälkeensä tehtävää hoiti Unto Niemi.

Reino Kannisto aloitti ammattikoulun ja asevelvollisuuden jälkeen työt Virtasen Moottorissa vuonna 1965. Työrupeama on ollut pitkä.

”Eero Lehto oli silloin koneistamopäällikkönä. Hän otti minut töihin”, Kannisto muistelee. ”Työni ei ollut perinteistä autonasentajan työtä. Aloitin itse kaksitahtimoottoreiden asentajana. Kaikenlaisia kampiakseleita korjattiin. Hyviä työllistäjiä olivat itäsaksalaiset Wartburg, Trabant ja Ifa sekä erilaiset moottoripyörät, perämoottorit ja mopot. Näissä töissä työkaluina olivat veljesten itse valmistamat asennuspenkki ja hydraulipuristin. Koulutustakin sain kokonaista kaksi päivää kaverilta, joka lähti muihin töihin. Siihen aikaan oli paljon harvinaisiakin auto- ja moottorimerkkejä, joiden monesti hankalat korjaustyötavat oli itse opeteltava.

Työtä ja tekemistä riitti. Esimerkiksi Helkama Auto Helsingistä toimitti kaikki harvinaisen NSU Prinz -automerkin kampiakselit meille korjattavaksi. Työt jakaantuivat selkeästi vuodenaikojen mukaan. Syyspuolella oli hiljaisempaa, keväällä ja kesällä oli puolestaan ruuhkaa. Pakkasten tultua talvella riitti töitä. Voiteluaineet olivat huonompia, eikä moottorinlämmittimiä ollut. Nämä aiheuttivat paljon moottorivaurioita, jotka työllistivät meitä. Vaikka työ olikin sesonkiluontoista, ketään ei lomautettu. Luppoaikoina siivottiin, kunnostettiin koneita ja laitteita, maalailtiin paikkoja ja välillä tehtiin rakennustöitäkin. Koneistamolla oli enimmillään noin 20 henkeä töissä. Jokaisella oli oma tehtävänsä. Järjestely selkeytti työtä”, Kannisto kertoo.

Koneistamo kävi taas ahtaaksi, ja niinpä kaikki mahdolliset tilat otettiin tuotantokäyttöön. Väliseiniä purettiin ja entinen myymälä sekä tontilla sijainnut asuinrakennus yhdistettiin koneistamon tiloihin.

Koneistamossa valmistettiin laaja valikoima vaihtomoottoreita. Ohjelmassa olivat myös raskaan kaluston moottorit, kuten Scania ja Volvo. Koekäyttöä varten hankittiin jarrudynamometri, jolla varmistettiin moottorin toiminta ja suoritettiin sisäänajo. Tarvittava jarruvesi otettiin pumpulla Salonjoesta.

Iltaisin, kun työt lopetettiin, viimeisen lähtijän tehtävänä oli sammuttaa valot. Ilman huolellista perehdytystä homma ei onnistunut, valokatkaisijoita kun oli parikymmentä kappaletta ja ne sijaitsivat niin oudoissa paikoissa, ettei kaikkia löytänyt, jollei saanut asiaan koulutusta.

Niin koneistettavien osien kuin myynnissä olevien tuotteiden kuljetus oli melkeinpä yksinomaan linja-autojen varassa. Linja-autoaseman läheisyys oli tärkeä asia. Kuljetuskaluston ei siksi tarvinnut olla kovinkaan raskasta. Käytössä oli kaksi- ja kolmipyöräisiä tavaramopoja, kolmipyöräisiä Vespa-tavaraskoottereita, 2 CV Sitikoita, Fiat-traktori ja Fiat 600 henkilöauto.

Eräs itsenäisesti ajatteleva autokuski lähti kerran viemään pakettia kuussatasella. Paketissa oli osoitteena Tammisaari MH. Lähettämön väki kummasteli kuskin pitkää viipymistä. Parin tunnin päästä kuski palasi. Hän oli tehnyt työtä käskettyä. Salon linja-autoasemalle tarkoitettu paketti oli saanut yksityiskyydin suoraan Tammisaaren matkahuoltoon.

Vespa oli talvisaikaan huono käynnistymään ja Voitto Virtanen päätti asentaa siihen sähkömoottorin. Voimalaite ja akku saatiin rautateiden käytössä olleesta matkalaukkuveturista. Sinnikkäiden yritysten jälkeen päästiin koeajolle Matkahuoltoon ja takaisin. Vanhan akun varauskyky riitti vaivoin tähän matkaan ja uusi akku olisi maksanut maltaita. Kun senaikaisen akkutekniikan takia akku varasti melkein koko pienen lavan tilan, hankkeesta luovuttiin. Vähiten ei päätökseen vaikuttanut valtion perimä vero, joka olisi kyseisestä ajopelistä ollut 2.500 markkaa vuodessa.

Turussa oli 70-luvun alkupuolella koneistustöiden vastaanottopiste, yrittäjävetoinen Lukko ja Moottorihuolto, jossa koneistusta vaativat ja koneistetut tavarat vaihtoivat paikkakuntaa iltaisin työajan jälkeen.

Turun Moottorihionnan kanssa tehtiin myös pitkään yhteistyötä. Yritys valmisti vaihtomoottoreita, joiden osia koneistettiin Virtasen Moottorissa.

Salon Automyynnin toimitusjohtaja Frans Koskenmäki puuhasi autoalan yhdistystoiminnan parissa Turussa. Hän ajoi Salon talousalueelle omaa yhdistystä. Valmisteleva kokous pidettiin 8.12.1960 ja sanoista tekoihin päästiin muutaman päivän päästä.

Salon Seudun Autoalan liikkeiden yhdistyksen perustava kokous pidettiin 14.12.1960. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Frans Koskenmäki ja johtokuntaan muun muassa Voitto Virtanen. Turkuun lähetettiin kirjelmä, jossa salolaisen yhdistyksen jäsenet kertoivat perustaneensa oman yhdistyksen.

Elokuussa 1967, kun yritys täytti 20 vuotta, henkilökuntaa on Annankadulla otetussa valokuvassa yhteensä 35. Koneistamolla oli 19 työntekijää ja myymälässä Turuntiellä 16 työntekijää. Laajennus entisen Pikapala-baarin naapurissa oli vielä merkkipäivän 1.8.1967 aikaan hieman keskeneräinen.

Uusi sukupolvi mukaan

Voitto Virtasen toinen poika, Matti, pääsi Salon Yhteiskoulusta 1968. Työt Virtasen Moottorissa hän aloitti seuraavan vuoden alusta. Kesätöissä hän oli ollut yrityksessä jo paljon aikaisemmin.

”Oppi ammattiin tuli kurssien kautta”, myyntipäällikkö Matti Virtanen kertoo. ”Opiskelin myyntityötä ja sain tuotekoulutusta. Aloitin varastotyöstä ja siirryin sitten tiskin taakse harjoittelemaan myyntiä.

Autokanta monipuolistui säännöstelyn hellittäessä, jolloin varaosatarve lisääntyi. Varaosille tarvittiin uutta tilaa ja henkilökuntaa. Turuntien toimitiloja laajennettiin useaan kertaan. Ensin tehtiin laajennus rakennuksen päätyyn vuonna 1967, sen jälkeen siipi Helenankadulle päin vuonna 1969, varastotiloja pihatason alle vuonna 1971 ja sen päälle laajempi pakkaamohalli vuonna 1972.”

”Keväällä 1973 ryhdyin kiertämään maakunnan yrityksissä. Yli puolet ajasta kului asiakkaiden luona ja loput liikkeessä”, Matti Virtanen sanoo. ”Meillä oli useita tavarantoimittajia, joista sain alkuvaiheessa myyntitukihenkilön mukaan kentälle. Kierrettiin säännöllisesti koko Salon talousalue. Pekka oli myös tien päällä. Ykköstiessä kulki meillä raja, Pekalla oli ykköstien pohjoispuoli ja minulla eteläpuoli.

Myyntialueeni äärirajat olivat Paimio, Sauvo, Kemiö, Tammisaari, Hanko, Karjaa, Virkkala, Karjalohja, Sammatti ja Suomusjärvi. Päivän ajomatkat olivat joskus yli 200 kilometriä. Tänä päivänäkin kiertää kaksi myyntiedustajaa vastaavilla myyntialueilla.

Myöhemmin tavarantoimittajien myyntiapu väheni, mutta minä kävin kaupalla edelleen neljä kertaa viikossa. Viikon aikana kesken jääneitä toimistotöitä hoitelin perjantaisin. Asiakkaina olivat huoltoasemat, autokorjaamot, automaalaamot, teollisuuslaitokset, venetelakat ja muut alueen yritykset.

Kaikenlaisia tarjouksia saatiin siihen aikaan järjestettyä. Kilpailu on kiristynyt niistä ajoista paljon. Sitkeydellä yritin pakertaa tätä hommaa. Asiakkaat saivat uutuustuotteista hyvin tietoa tätä kautta. Jossain tapauksessa kesti pitempään, ennen kuin pääsi asiakkaan kanssa sinuiksi.

Tavarat kulkivat silloin asiakkaalle yleisillä kuljetusvälineillä, kuten nykyäänkin. Harvoin yritysasiakas ehti itse käymään paikan päällä liikkeessämme.

Jatkoin maakunnassa kiertämistä vuoteen 1995 saakka. Viimeisinä vuosina tuli jo sellainen olo, ettei tästä hommasta enää saa uutta irti. Autokorjaamot toimivat edelleen, mutta autokanta on muuttunut huomattavasti ja vaatii jatkuvaa satsausta laitteisiin ja opiskeluun. Tämä kehitys tulee muuttamaan korjaamorakennetta. Huoltoasemat myyvät tänä päivänä enimmäkseen kaikkea muuta kuin autoon liittyviä tuotteita.”

Pekka Virtanen kertoo aloittaneensa työt Virtasen Moottorissa heinäkuussa 1964:

”Kesähommia olin toki tehnyt jo vuosikausia. Tsupparin hommista silloinkin oli aloitettu.”

”Armeija-aikana olin ensin Turussa autokomppaniassa ja sen jälkeen Kaartin pataljoonassa Helsingissä. Puolisen vuotta olin komennuksella presidentinlinnan lähettinä. Armeijan jälkeen vuonna 1969 jatkoin varaosamyyjänä. Myyjien tehtäviin kuului myös lähtevän tavaran keräys, pakkaus ja toimitus kuljetukseen. Saapuva tavara piti tarkastaa ja hyllyttää.

Varaosamyyjän tehtävissä jatkoin vuoteen 1975 asti. Vuonna 1976 sain nimityksen varaosapäälliköksi. Myyntiedustajana toimi silloin Pertti Talja. Kun hän lähti yrityksestä, jatkoin myös hänen tehtäviään. Asiakaskäyntejä tein kymmenkunta vuotta. Uusia tuoteryhmiä tuli opiskeltavaksi, kun sähkö- ja erityisesti paineilmatyökalut yleistyivät. Asiakkaat, jotka mielestäni tarvitsivat vaikkapa isoa mutteripyssyä, eivät ensin halunneet sitä ostaa, mutta kun he saivat laitteen kokeiltavaksi, niin usein kaupat syntyivät.

Yhteistyö Säilän kanssa tiivistyi jo Turuntiellä oltaessa. Työtilamme olivat vierekkäin ja meillä oli runsaasti yhteistoimintaa. Katrineholminkadun loppuaikoina toimenkuvani muuttui. Osallistuin entistä enemmän tuotevalikoiman ja varastoinnin suunnitteluun”, Pekka Virtanen kertoo.

Uudelle vuosikymmenelle

Lokakuun alussa 1973 puhkesi Lähi-idän sota, jota seurasi öljykriisi. Suomessa bensiinin hinta kohosi syksyllä useita kertoja. Vuonna 1975 Suomen metsäteollisuustuotteiden vienti romahti. Työttömyys kasvoi kuuteen prosenttiin, mikä tuona aikana oli ennenkuulumatonta. Vuosikymmen kitkuteltiin loppuun tietämättä, että oltiin uuden uljaan nousukauden edessä.

Vuonna 1972 yritys täytti 25 vuotta. Henkilökuntaa oli yhteensä 38, joista Turuntien myymälässä 23 ja Annankadun koneistamolla 15 työntekijää. Yrityksen 25-vuotisjuhlaa vietettiin 1.8.1972.

Työntekijöiden valinta oli silloin toisenlaista kuin nykyisin, kertoo Eero Säilä. Yrityksen palveluksessa oleva asiapoika oli tehtäväänsä kyllästynyt ja kehotti kaveriaan jatkamaan työtä hänen tilallaan. Niinpä Säilän luo tuli ennestään tuntematon nuorimies, joka sanoi: ”Olen firman uusi juoksupoika.” Säilä oli asiasta hieman hämillään, mutta koska asiapoikaa tarvittiin jatkuvasti, ehdotus oli hyväksyttävä.

Konttoristi Pirkko Ekström tuli Virtasen Moottoriin töihin 1.3.1972.

”Lehdessä oli ilmoitus, johon vastasin”, Ekström kertoo. ”Voitto ja hänen vaimonsa Elma kutsuivat minut haastatteluun. Siirryin saman tien vanhasta työpaikasta Virtasille hoitamaan osto- ja myyntipuolen reskontraa. Tiliasiakkaita oli satoja.

Elma Virtanen oli tuolloin konttoripäällikkönä. Laskuttajina ja laskujen tarkastajina oli kuusi henkilöä, jotka hoitivat myös koneistamon toimistotyön. Varaosakortistoa hoiti kaksi henkilöä. Kortisto tuntui alkuun aivan mahdottomalta hallita, kun se oli niin suuri.”

Tapani Kataja nimitettiin työnjohtajaksi hyvin nuorena, vasta 25-vuotiaana, vuonna 1973.

”Työnjohtajan työhön kuului töiden vastaanotto, aikataulutus ja luovutus sekä töiden jako koneistajille. Tarvittavien varaosien tilaus kuului myös tehtäviini”, Kataja kertoo. ”Autokorjaamot ja huoltoasemat olivat iso asiakasryhmä. Myös yksityiset henkilöt käyttivät erittäin paljon palvelujamme.”

Taas taipaleelle suurempiin tiloihin

Vuoden 1968 lopulla hankittiin Vilhonkadun ja Katrineholminkadun kulmakiinteistö ja vuoden 1969 alussa entinen Laineen Liikenteen linja-autokiinteistö tontteineen aivan linja-autoaseman vierestä.

Katrineholminkadun ja Vilhonkadun kulmatontille rakennettiin komea liiketalo vuonna 1971. Tilat vuokrattiin useille eri yrityksille. Suurimmat tilat varasi Datsun-myyjä Salon Autovalinta P. Murto. Muita olivat muun muassa valokuvausalan liike, autokoulu ja Piispa & Pölönen ky:n uusi automyymälä.

Turuntien toimitilat kävivät laajennuksista huolimatta liian pieniksi ja lisätiloja tarvittiin. Uutta varaosataloa ryhdyttiin rakentamaan vuoden 1975 lopulla Katrineholminkadulle vanhan linja-autotallin ja uuden liiketalon väliin jääneelle piha-alueelle.

Rakennuksen perustusta kaivettaessa montun reuna raukesi ja näkyviin tuli paksu, hylätyn näköinen kaapeli, jota rakennusmies rupesi sahaamaan poikki. Kaapeli ei ollutkaan hylätty, vaan se oli 10.000 voltin suurjännitekaapeli, josta kaikeksi onneksi puuttui jännite. Sortumassa vaurioitui myös puhelinkaapeli.

Rakentamista jatkettiin. Autotasanteen valutyöt olivat käynnissä joulukuussa 1975. Rakennuksesta tehtiin nelikerroksinen. Kellarikerrokseen tuli yrityksen varaosavarasto ja materiaalinkäsittely sekä huolto- ja sosiaalitilat. Katutasoon tehtiin myymälä, varaosavarasto, toimisto- ja hallintotilat sekä sauna- ja neuvottelutilat.

Rakennuksen toinen kerros täytyi tehdä autotasanteeksi, koska kiinteistölle oli määrätty pysäköintitila 34 autolle. Kolmas kerros vuokrattiin kokonaisuudessaan Salon Maamittaustoimistolle, ja neljänteen kerrokseen tehtiin useita asuinhuoneistoja.

Arkkitehtuuritoimisto Hollmén & Co suunnitteli ja piirsi rakennuksen, jonka lattiapinta-ala oli noin 4000 neliötä. Urakoitsijana oli rakennusliike Muurama, joka lopetti rakennustyön aikana toimintansa. Muuraman työtä jatkoi rakennusryhmä Kalevi Erkkilä.

Varaosamyymälä muutti uusiin toimitiloihin Katrineholminkatu 6:een 27.8.1976. Avajaisia vietettiin 2.10.1976. Toimipiste oli peräti viides yrityksen historiassa. Henkilökuntaa Virtasen Moottorin palveluksessa oli nyt 41.

Edustukset lisääntyivät. Virtasen Moottori edusti nyt seuraavia tuotemerkkejä: Lucas, Cav, Simms, Girling, Ducellier, Carello, Champion, Butlers-tuotteet, Bosch, VDO, Eiseman, Fag-laakerit, Tekno Spray -kemikaalituotteet, Perkins-moottorit, B & B ja F & S -kytkimet, Fram-suodattimet, Simoniz-kemikaaliot, Beral-jarrunauhat, Optibelt-tuulettimenhihnat, Gedore- ja Stahlwille-käsityökalut, NPK-paineilmatyökalut, Sykes hydrauliset ulosvetäjät ja joukko Tecalemit Oy:n valikoimaan kuuluvia tuotteita.

Tilaa saatiin Turuntien myymälään nähden kaksinkertainen määrä. Hyllyjä oli noin kuusi kilometriä ja tavaraa tuli valtavasti lisää. Pian myymälässä oli tuotenimikkeitä lähes 18.000 ja uudenkin myymälän tilat täyttyivät nopeasti.

Virtasen Moottori kuului 1970- ja 80-luvulla koko maan kattavaan Elektro-Dieselin ja Alftanin piirimyyjäverkostoon (EDA-piirimyyjät).

Vuonna 1979 Virtasen Moottori Oy palkittiin Salon Nuorkauppakamarin, Salon Aluesäästöpankin ja Salon Yrittäjien Yrittäjän puu -palkinnolla. Valintaperusteena oli yrityksen menestyminen kovassa kilpailussa. Palkinnon kävivät vastaanottamassa Voitto Virtanen ja Eero Säilä.

Löysän rahan vuosikymmen Suomessa

1980-luvulle tultaessa valtio alensi autoveroa. Teko oli ennenkuulumaton. Autokauppa vilkastui heti. Maahan saatiin entistä parempia ja uudempia autoja, määräaikaishuoltoja ja tarkistuksia ei tarvinnut tehdä enää niin usein. Perinteinen autojen korjaaminen väheni, kun autoihin vaihdettiin enemmän uusia komponentteja rikkoontuneiden tilalle.

Katrineholminkadun toimistoon hankittiin aluksi puoliautomaattinen Singer-laskutuskone, jolle tehtiin erillinen huone sen aiheuttaman kovan melun takia. Laitteet kehittyivät ja atk-aika lähestyi. Koulutus atk:n hyödyntämiseksi laskutuksessa ja reskontrassa aloitettiin vuoden 1982 lopulla. Järjestelmä otettiin käyttöön heti vuodenvaihteen jälkeen.

Varaosamyyntiin tehtiin kallis investointi hankkimalla uudet atk-laitteet ja toimintaa varten räätälöity ohjelma. Varaosavalvonnan atk-koulutus aloitettiin vuoden 1986 lopulla. Pirkko Isotalo suoritti käsikortiston tietojen siirron atk:lle ja kaikki myynnit tehtiin koneellisesti heti vuoden vaihduttua.

”Henkilökunta oppi nopeasti tietokoneiden kanssa työskentelemisen. Varaston käsittely helpottui ja siitä oli myyjille suurta apua”, Pirkko Ekström kertoo.

Heinäkuussa 1989 käytettyjen autojen varastot olivat Salossa suuremmat kuin koskaan aikaisemmin. Suma oli seurausta löysästä rahasta, joka innosti ostamaan uusia autoja. Samaan aikaan virolaiset tyhjensivät autokauppoja vanhoista Ladoista.

Hyvä työ kohtuuhintaan

Virtasen Moottorissa paiskittiin töitä. Tuulilasi-lehden yllätystestitulos joulukuussa 1986 kertoi, että Virtasen Moottorissa tehtiin ”Hyvä työ halvalla”. Testissä oli mukana yhdeksän suomalaista moottorikoneistamoa. Lehdessä kiiteltiin etenkin mitta- ja muototarkkuutta, jotka olivat ihanteellisia.

Tuulilasi-lehti 12/1986.

Hyvän testituloksen ansiosta Virtasen Moottori Oy oli mukana Mazdan maahantuojan Haka-Auton vaihtomoottoreiden tuotannossa vuosina 1987-1993. Vaihtomoottorit olivat tuolloin muodissa. Haka-Auton toimittamat moottorierät kunnostettiin ja lähetettiin suoraan piirimyyjille tai Haka-Autoon.

Katrineholminkadulla vietettiin 40-vuotisjuhlia 31.7.1987 näyttelijä-imitaattori Jukka Puotilan ohjelman merkeissä. Muistamiset, 4 500 markkaa, ohjattiin Salon Ammattioppilaitokselle, joka jakoi rahat stipendeinä autopuolen opiskelijoille.

Salorankadulle

Edellisestä toimipaikan muutoksesta oli kulunut 12 vuotta. Taas oli aika ryhtyä hakemaan suurempia tiloja, jotta yrityksen kaikki toiminnot, koneistamo ja myymälä saataisiin jälleen saman katon alle. Tarpeita vastaava toimitila löytyi Salorankatu 8:sta, josta ostettiin Veljekset Leinon kiinteistö.

Kiinteistön myymälätilat olivat Virtasen Moottorin käyttöön melko sopivat. Koneistamon tilat piti tehdä kokonaan uusiksi entisiin rautavaraston tiloihin. Vanhasta varastosta voitiin hyödyntää ainoastaan peltikatto ja sen aluskaaret. Kaikki muu oli rakennettava alusta alkaen uudestaan. Mittavat työt aloitettiin kesällä 1988. Mukana oli seitsemän rakennusmiehen ryhmä, muun muassa Hannu Heinä Salosta ja Veijo Degert Teijolta. Työnjohtajana toimi Vilho Piispa.

”Voitto oli Salorankadun rakentamisessa vielä voimakkaasti mukana, koska rakentaminen kiinnosti häntä ja hänellä oli siitä pitkä kokemus”, Pekka Virtanen kertoo.

Pekka Virtasen siirtymistä operatiiviseen johtoon oli pyöritelty pitkään. Pekka ei välttämättä ollut kovin halukas yhtiön johtotehtäviin, mutta vähitellen asiat kääntyivät niin, että hän suostui toimitusjohtajaksi.

”Eero Säilän vuosikymmenten tarmokas uurastus ja aikaansaannokset näkyvät tämän päivän varaosamyynnissä. Säilän kanssa tehtiin myös materiaalipuolen kehittämis- ja toimintasuunnitelmia. Säilä oli mies paikallaan ja me tulimme erittäin hyvin toimeen. Myös Tapani Katajan kanssa on yhteistyö sujunut todella hyvin. Yhdessä on pohdittu koneistamon toimintoja sekä monilta kohdin koko yrityksen toimintaan liittyviä asioita. Kaikki laatuprojektit olemme yhdessä Tapanin kanssa vieneet onnistuneesti läpi”, Pekka Virtanen sanoo.

Salorankadun kerrosala oli noin 4.200 neliötä, josta koneistamon osuus noin tuhat neliötä. Nimikkeitä varastoon tuli yli 16.000.

Myymälä pääsi muuttamaan uusiin tiloihin joulukuussa 1988. Koneistamon tilat valmistuivat pian sen jälkeen ja koneiden siirto uusiin tiloihin aloitettiin keväällä 1989. Nyt kaikki toiminnot saatiin jälleen saman katon alle. Avajaisjuhlia vietettiin 26.5.1989. Niihin osallistui henkilökunnan lisäksi lukuisia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita.

Salorankadulla riittää tilaa kasvaneelle raskaalle tavaraliikenteelle. Tontilla on myös runsaasti autojen paikoitustilaa asiakkaille ja henkilökunnalle.

”Muutto toi riittävät tilat ja täydet toimintamahdollisuudet, vaikka ensin kaikki ihmettelivät, kun tänne ’metän korpeen’ tultiin. Matkahuolto, jota kautta tavarat kulkivat, oli edelleen lähellä”, sanoo Eero Säilä.

”Tavarankuljetukset selkeytyivät, ja parkkipaikkojen lisäys mahdollistaa asiakkaiden joustavan asioinnin yrityksessämme. Muuttoon yhdistyi myös atk:n käyttöönotto yrityksen kaikissa toiminnoissa”, totesi toimitusjohtaja Pekka Virtanen lehtihaastattelussa.

Yrityksen täyttäessä 40 vuotta Voitto Virtanen luopui toimitusjohtajuudesta. Hänen tilalleen yhtiön johtoon nousi vuonna 1987 Voiton vanhin poika Pekka Virtanen.

”Monia liikkeen johtoon liittyviä asioita piti opiskella ja selvittää”, Pekka Virtanen kertoo. ”Onneksi vanhemmat asuivat työpaikan läheisyydessä, joten kanssakäyminen oli helppoa.

Ison perheyhtiön johtajan saappaisiin hyppääminen oli jossain määrin pelottavakin asia. Vaikka olin ollut pienestä asti mukana yrityksen toiminnassa, monet asiat olivat silti vieraita.

Alkuajat olivat aika rankkoja. Koko yrityksen muuttosuunnittelut, - järjestelyt ja -toteutus sekä työtehtävien vaihtuminen ja lisääntyminen kävivät voimille. Työpäivät olivat tuolloin tosi pitkiä. Niistä ajoista tehtävät ovat jonkin verran helpottuneet, mutta toisinaan päivä venyy edelleen melko pitkäksi.”

Tavarantoimittajien suuntaan perustettiin vuonna 1988 automaattinen tavaranhankintajärjestelmä. Olimme pilottiyrityksenä kehittämässä varaosien linjatilausjärjestelmää, jossa tilaukset voitiin siirtää Elma Oy:n palvelimen välityksellä niin sanotulla autolinkkitilauksella tavarantoimittajan atk-järjestelmään.

Työvoimapula oli alkanut heijastua salonseutulaisiin moottorialan yrityksiin, kertoi toimitusjohtaja Voitto Virtanen 40-vuotisjuhlien kynnyksellä. ”Ainoa keino saada väkeä on solmia oppisopimuksia. Työvoimatoimistosta ei apua tilanteeseen heltiä”, Voitto Virtanen korosti.

Metalliruiskutusta

Metalliruiskutus on yksi Virtasen Moottori Oy:n perusosaamisalueista. Sitä voidaan hyödyntää myös kampiakselin vauriokorjauksiin. Akselin kaula hiotaan alimittaan, täytetään metalliruiskuttamalla ja koneistetaan alkuperäismittaan. Myös sylinterin lohkovaurioiden korjaaminen onnistuu samalla menetelmällä.

Monia vanhojen automobiilien harrastajia palvellaan vaikeissa moottorikunnostuksissa. Esimerkkinä voidaan mainita Dallape-orkesterin käytössä olleen Sisu-linja-auton moottorin kunnostus. Moottorien koneistustarpeen vähentyessä vuosi vuodelta tuli mietittäväksi koneistamon tuotantosuunnan muutos.

Alpo Virtanen oli vuonna 1960 ollut ”elokuvatähtenä” Säästöpankin tuottamassa filmissä ”Suomeni soreassa Salossa”, jossa esiteltiin salolaista teollisuutta. Alpo teki filmissä metalliruiskutusta silloisella Metco-metalliruiskulla.

Metalliruiskutusta jatkettiin vuosikymmenten ajan. Olemassa olevaa metallien pinnoitusosaamista päätettiin laajentaa hankkimalla vuonna 1993 alan viimeistä tekniikkaa edustava Metco HVOF -laitteisto. Se oli ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Pinnoitustekniikan tasoa nostettiin ja kokemusta hankittiin osallistumalla korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten projekteihin ja käymällä laitevalmistajien tehtailla. Hämeentien tiloissa aloitettua elektrolyyttipinnoitustyötä jatkettiin myös Salorankadulla.

Salorankadulle muutettaessa Reino Kannisto teki vielä moottorin koneistustöitä, mutta näiden vähentyessä hän siirtyi yhä enemmän metallinruiskutuksiin, jotka pääosin liittyivät moottorin korjauksiin. Täytettiin kuluneita kampiakseleita ruiskuttamalla ja hitsaamalla sekä paikattiin haljenneita moottorinlohkoja. Näitä kampiakseleiden täyttöjä tehtiin ympäri Suomen muillekin koneistamoille.

”Kun koneistamolle ostettiin yliääniruiskutuslaitteisto, oli aivan luonnollista että ryhdyin käyttämään myös sitä”, Kannisto kertoo.

”Töitä oli niin paljon, että ruiskutuksesta tulikin päätyöni. Alussa oli joskus todella hankalaa, kun monta asiaa piti opetella kantapään kautta.

Meille kävi kuitenkin hyvä tuuri. Tampereen Teknillinen Korkeakoulu haki kumppania suurnopeuspinnoiteprojektiin, jota siellä oltiin juuri käynnistämässä. Yritys lähti mukaan viiden vuoden projektiin ilman muuta. Katajan Tapani kävi kokouksissa ja yhdessä pureskeltiin uusia tietoja. Kaikki tärkeät asiat opittiin ja homma rupesi pyörimään.

Olen aina tykännyt siitä, että työ ei ole liian yksinkertaista. Tässä pinnoitustyössä on saanut ’funteerata’ ihan tarpeeksi. Kyllä vuosien varrella on ollut kaikenlaista pinnoitettavaa. On pinnoitettu kuparilla puuta, sinkillä muovia, kipsipatsaan päälle messinkiä. Lasiakin on pinnoitettu. On ollut tuhansien kilojen kappaleita ja sadan gramman kappaleita.

Työ sinänsä on aika raskasta, pölyistä ja kuumaa. On se kuitenkin niin vaihtelevaa, että siinä viihtyy. Nythän meillä on jo useita vastaavia laitteita ja kaksi muutakin kaveria tekemässä. Olen koettanut opettaa heidät talon tavoille. Porukkahenki on Virtasella ollut aina hyvä. Muistan, kun koneistamon päällikkö Kataja oli ottanut uuden kaverin töihin ja valisti tätä sanomalla, ettei porukka ole ollenkaan hankalaa, mutta niiden omalaatuiseen huumoriin tottuminen ottaa aikansa”, Kannisto muistelee nauraen.

Koneistamopäällikkö Tapani Kataja on myös perehtynyt metalliruiskutuksen saloihin ja ollut yrityksessä päävastuussa sitä kehittämässä.

”Vielä 70-luvulla työtä riitti moottoreiden koneistuksessa. Vähitellen ne työt vähenivät ja hintakilpailu koveni. Vaikka autokanta lisääntyi, niin uudempien autojen moottoreiden kestävyys on toista luokkaa kuin vanhoilla kulkupeleillä”, Kataja kertoo. ”Autojen öljyt ovat kehittyneet, samoin osat ovat korkealaatuisempia. Nyt ovat vauriokorjaukset suuressa osassa. Kun öljy tai vesi loppuu, tulee moottorivaurioita.”

”Nykyisin koneistamon liikevaihdosta noin puolet on perinteistä moottorikoneistusta. Runsas toinen puoli on teollisuuteen liittyvää erikoistyötä. Teemme erikoispinnoituksia teollisuudelle, jonka me olemme ’hoksanneet’ ottaa sellaiseksi ylläpitäväksi voimaksi.

Tämä tukijalka on tärkeä koneistamon toiminnassa. Voitto Virtanen oli ennakkoluuloton ja kaukonäköinen, kun viitisentoista vuotta sitten teki melkoisen investoinnin hankkiessaan ensimmäisen yliääniruiskutuslaitteiston. Alussa ei oikein tiedetty, mitä kaikkea sillä voidaan tehdä.

Meihin otettiin kuitenkin yhteyttä tutkimuslaitostasolta ja ehdotettiin yhteistyötä. Tämän yhteistyön tuloksena saimme kaiken tarvittavan tietotaitoalkupääoman sekä monta tärkeää ja kestävää asiakassuhdetta. Näistä voidaan mainita Metso, Sulzer-pumput, Nesteen jalostamot ja Puolustusvoimat. Suurin osa pinnoitustuotannosta suuntautuu uustuotannon tarpeisiin. Pinnoittamiamme komponentteja kulkee päämiestemme kautta ympäri maailman”, Tapani Kataja kertoo.

”Uskon, että meidän osaamistamme arvostetaan teollisuudessa. Ainakin tilauskanta osoittaa sen. Tämä kehittämistyö on ollut haastavaa. Kanniston Reino on ollut avainasemassa tässä työssä, kuten myös uusien pinnoittajien koulutuksessa. Valmiita ammattimiehiä tähän tehtävään ei ole, vaan heidät pitää kouluttaa. Alaa on myös yritetty saada arvostetuksi.

Työpaikalla tapahtuneen koulutuksen jälkeen pinnoittajat suorittavat ETS-tutkinnon, (european thermal sprayer) joka on pätevä EU-alueella. Tutkinto suoritetaan Tampereen teknillisessä yliopistossa, ja sen joutuu uusimaan aina tietyn ajan kuluttua. Pinnoitustyöt pitää myös tehdä hyväksyttyjen EN-, ISO- ja SFS-standardien mukaisesti. Itsekin olen ollut näitä standardiehdotuksien käännöksiä tarkastamassa ja hyväksymässä teknologiateollisuuden komiteassa K11. Varsinaista oppikirjaa termisestä ruiskutuksesta ei ole”, Kataja sanoo.

”Yliopistotasolla on paljon julkaistua tietoa, raportteja ja tutkimustuloksia, ja laitevalmistajat julkaisevat ohjekirjoja ja oppaita. Ainoa opetus tapahtuu korkeakoulutasolla. Siihen liittyy diplomi-insinööritasoista teoriaa.

Käytännön tietotaito on kuitenkin tärkeää sovellusten suunnittelussa. Menetelmällä haetaan säästöjä kahteen suuntaan. Tuote voidaan valmistaa halvemmasta materiaalista, sen jälkeen pinnoittaa se, ja saadaan parempi lopputulos. Paikoilleen ei saa pysähtyä, vaan eteenpäin on tässäkin asiassa mentävä”, Kataja tietää.

Metallinruiskutuspuolen työt lisääntyivät niin, että 90-luvun lopulla tarvittiin taas kerran lisää tilaa. Vuonna 1999 kiinteistön jatkoksi rakennettiin uusi korkea 150 neliön metallinruiskutushalli siltanostureineen.

Kauppa käy

Teollisuusasiakaskanta lisääntyi nopeasti niin, että vuosituhannen vaihtuessa koneistamon liikevaihdosta puolet tuli teollisuuden alihankintaan ja kunnossapitoon liittyvästä toiminnasta. Kauppa kävi mukavasti myös varaosa- ja työkalupuolella. Mittava työkalujen logistiikkaprojekti vietiin läpi ABB Installaatiot Oy:n Paavo Isokäännän kanssa vuosina 1992-1998.

”Vuonna 1995 minusta tuli yleismies Jantunen”, sanoo Matti Virtanen. ”Vilho Piispa, joka oli toteuttanut ja valvonut Salorankadun rakentamista ja toiminut sen jälkeen henkilöstöpäällikkönä, oli lähdössä pois. Lopetin maakunnassa käymisen ja jatkoin yhtiössä puhelinmyynnissä ja henkilöstöasioiden hoitajana.

Vuoden 2003 alusta vaihdoimme jälleen uuteen atk-ohjelmistoon ja laitekantaan. Tietokoneellamme on nimikkeitä yli miljoona, ja tämän lisäksi on vielä useita yrityksiä, joiden hinnastoja ei ole päivitetty tuotetiedostoomme.

Vastaan lähes 18.000 nimikkeen varaston ostoista ja myynnistä. Kilpailu on kiristynyt ja kiristyy jatkuvasti. Tuotteiden täytyy olla hyviä. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä alan huippumerkkien maahantuojien kanssa. Palvelun pitää myös toimia. Vaikka meillä on kymmenkunta alan ammattilaista myyjinä, välillä on silti kiire.”

Toimitusjohtaja Pekka Virtasen vanhin poika Juha Virtanen oli jo koulun kesälomien aikana työharjoittelussa Katrineholminkadun varastossa.

”Kiinnostuksesta auto-alaa kohtaan kertoo jotain se, että opiskelin ammattikoulussa kevytajoneuvomekaanikoksi ja olin armeijassa Turussa toisessa erillisessä autokomppaniassa. Joulukuussa 1998 pääsin siviiliin ja tulin suoraan myyntitöihin. Hoitelen varaosamyyntiä ja nettikaupan tilauksia”, myymälänhoitaja Juha Virtanen sanoo.

”Saimme veljeni Mikon kanssa ajatuksen autoharrastajille suunnatusta nettikaupasta. Suunnittelimme ja toteutimme yli 5000:n nimikkeen sivut, ja yllätyimme itsekin niiden menestyksestä. Suomessa lähes jokaisella automerkillä on oma merkkikerho. Tein kerhojen kanssa sopimuksen, ja avasimme vmstyle-sivut vuoden 2005 lopulla. Kolmessa päivässä sivuihin tutustui 3000 ihmistä. Tässäkin kaupassa näkyy selvästi vuodenaikojen vaikutus. Kesällä autoilla ajetaan, syksyllä rauhoitutaan ja tammi-helmikuussa, kun autot ovat pukilla ’tuunattavana’, kauppa alkaa taas käydä vilkkaammin.

Ostajat tilaavat yleisimmin tuotteet sähköpostilla, minä vastaan ja vahvistan toimitusajan. Nettikaupan hoidosta huolimatta ehdin olla myös myymälän asiakaspalvelussa. Kun Matti on poissa, hoidan myös hänen tehtäviään.

Haluan ehdottomasti pysyä talossa, mutta toimitusjohtajan tehtäviin en tunne kovin suurta kiinnostusta. Se sitoo liikaa. Jos joskus tulee perhettä, niin haluan jättää myös sille aikaa.”

Virtasen Moottorin 50. toimintavuonna 1997 yrityksessä oli henkilökuntaa 29, myymälässä 18 ja koneistamolla 11. Elma ja Voitto Virtanen olivat jo eläkkeellä. Juhlapäivän vietto siirrettiin syyskuulle, mutta 1. elokuuta varattiin kuitenkin kakkukahvit niille, jotka halusivat tulla onnittelukäynnille.

Juhliin oli kutsuttu runsaasti yhteistyökumppaneita ja seutukunnan yrittäjiä.

Merkkipäivää juhlistettiin monenlaisin tarjouksin ja kilpailuin sekä kahvi- ja hernekeittotarjoilulla. Yleisökilpailun palkintona oli etelänmatka. Sen voitti Kauko Laaksonen Salosta. Juhlista ilmoiteltiin näyttävästi paikallisradiossa ja -lehdissä.

Huomionosoitukset pyydettiin suuntaamaan Salon Ammatti-Instituutille. Tapa oli ollut käytössä Virtasen Moottorissa aikaisemminkin. Rahaa kertyi opetusneuvos Eino Pitkäsen mukaan 20.000 markkaa.

Jo 80-luvun alkupuolella hankittua Nixdorf-tietojenkäsittelyjärjestelmää kehitettiin useaan otteeseen. Vuoden 1998 alussa otettiin käyttöön täysin uusi Mauvo-varastonhallintajärjestelmä uusine laitteineen. Tämä mahdollisti edi-yhteyksien luomisen materiaalitoimittajien atk-järjestelmiin. Hankinnassa oli ennakoitu vuosituhannen vaihteen mahdolliset ongelmat ja rahayksikön muutokset.

Kuntakohtainen vuoden 1998 yrittäjäpalkinto myönnettiin Salon Yrittäjät ry:n ehdotuksesta Virtasen Moottori Oy:lle. Jakotilaisuus oli Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä Turussa 24.10.1998. Palkinnon kävivät noutamassa Pekka ja Matti Virtanen.

Konttoristi Pirkko Ekström tekee edelleen töitä reskontran kanssa, mutta koneet ja ohjelmat ovat vuosien saatossa muuttuneet moneen kertaan:

”Mark Datan Mauvo-ohjelmisto tuli meille vuonna 1998. Tämä vaihdettiin vuonna 2003 Futursoft Oy:n AutoFutur Pro -ohjelmistoon. Myös koneiden kapasiteettia lisättiin.

Ostoreskontrassa käytämme Econet-ohjelmaa. Pankkiasiat hoidamme Monipankki-ohjelmalla.

Nykyään hoitelen myös palkanlaskentaa. Henix-palkanlaskentaohjelma otettiin käyttöön 1998. Uusia ohjelmapäivityksiä tulee jatkuvasti. Euron käyttöönotto vuonna 2002 vaati kaikkiin ohjelmiin europäivitykset. Ongelmilta vältyttiin, koska euron tuloon oli hyvin varustauduttu. Siirtyminen ei tuottanut ongelmia.

Tilikauden loppu on aina hieman kiireisempää aikaa. Henixiltä saa linjaa pitkin lähetettyä muun muassa verottajalle kaikki tiedot. Verottajan toiminnassa on tapahtunut suuria muutoksia. Sieltä voi nykyään pyytää apua ja he opastavat uusiin asioihin todella hyvin”, Pirkko Ekström kertoo.

Uuden vuosituhannen haasteet

Uuden vuosituhannen alkaessa varaosa- ja työkalukauppa ovat merkittäviä osia yhtiön liiketoiminnasta. Asiakkaina on muun muassa teollisuusyrityksiä, autokorjaamoita, huoltamoita, liikennöitsijöitä, maatalousyrittäjiä ja kuluttajia. Uusi merkittävä tuotelinja, Longlife-traktorivaraosat, tulivat myyntiohjelmaamme vuonna 1995.

Koneistamotoiminnan runkona on edelleen moottorinosien koneistus. Yhä enenevässä määrin tehdään metallisia erikoispinnoituksia johtaville suomalaisille teollisuusyrityksille, kuten Metsolle, Sulzer Metcolle ja Wärtsilä Dieselille.

Koko yrityksen toiminnan kattava laatujärjestelmä valmistui reilun kolmen vuoden työn tuloksena vuonna 2000. QL-laatujärjestelmän tekemiseen osallistui koko henkilökunta. Kouluttajana ja ohjaajana oli QL Laatutoiminta Oy:stä kuopiolainen Seppo Mattila. Yrityksessä projektista vastasivat Tapani Kataja ja Pekka Virtanen. Järjestelmän teko käynnistyi Moottorikorjaamoiden yhdistyksen kanssa. Mukana oli myös Suomen Yrittäjien Kehittämissäätiö Syke.

Dun & Bradsteet Finland Oy on hyväksynyt Virtasen Moottori Oy:n useana vuonna luottoluokitusluokkaan AAA, mikä viestii siitä, että yhtiön taloudellinen tilanne on hyvä. Tämä takaa luotettavan liikesuhteen asiakkaisiin ja tavarantoimittajiin. Yritys on myös saavuttanut vuonna 2007 korkean, Suomen Asiakastiedon myöntämän Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain joka kymmenes suomalaisyritys.

QL-Laatujärjestelmän virallinen sertifikaatti luovutettiin Moottorikorjaamoyhdistys ry:n laivaseminaarissa kesällä 2000. ISO 14001:n mukainen ympäristöhallintajärjestelmä sertifioitiin vuonna 2003. Henkilökuntaa oli vuoden 2007 alussa koneistamolla 11 ja myymälän puolella 16.

Yritystä jatkavat toisessa polvessa Voitto Virtasen pojat Pekka ja Matti ja kolmannessa polvessa Pekan pojat Juha (s. 1978) ja Mikko (s.1983). Juha on saanut autoalan peruskoulutuksen ja Mikko koulutusta atk-alalta.

Myös Matin tytär Johanna (s.1983) on osallistunut yhtiön toimintaan, mutta opiskelee parhaillaan.

”Valmistuin Laurin lukiosta vuonna 2002”, Johanna Virtanen kertoo. ”Kesätöissä olen ollut täällä 14-vuotiaasta saakka. Piti päästä kesätöihin, ja ’omaan’ yritykseen tulo oli helppo ratkaisu. Työ on ollut mielekästä ja kiinnostavaa.”

Kun lukio loppui, Johanna meni McDonaldsiin töihin. Vuonna 2003 avautui Virtasen Moottorissa paikka ja Johanna tuli varasto- ja kuljetustehtäviin.

”Yhtenä tehtävänä olivat materiaalikuljetukset rahtiasemille”, Johanna sanoo. ”Sitten piti noutaa tavaraa eri liikkeistä ja pitää pakkaamo siistinä. Talvella tein lumitöitä ja hyllytin tavaraa.

Oli kivaa päästä tekemään fyysistä työtä. Virtasen Moottorissa on aina ollut tapana aloittaa työura ’pohjalta’ ja edetä sieltä ylöspäin. Siinä on se hyvä puoli, että saa erinomaisen kokonaiskuvan kaikesta, mitä yrityksessä tapahtuu. Jos oli hiljaisempaa varastossa ja kuljetuksessa, niin oli mahdollista mennä toimiston puolelle tekemään paperitöitä.

Syksyllä 2005 aloitin tradenomiopinnot Turun Ammattikorkeakoulun Salon toimipisteessä. Valmistun vuoden 2009 alussa. Olen keskittynyt opiskelussa henkilökohtaiseen myyntityöhön, suhteiden hoitamiseen ja kirjanpitoon.”

Kun Johanna Virtanen aikanaan valmistuu, hän erittäin todennäköisesti jatkaa Virtasen Moottorin palveluksessa. Johanna ei kuitenkaan tunne, että perinteet velvoittavat. Kotoa ei ole painostettu.

Virtasen Moottorilla on vakaa pohja. Johannan mielestä yritys on luotettava. Asiakassuhteet ovat hyvät ja niistä pidetään hyvää huolta. Pitkäjänteisyys ja jatkuvuus on tärkeää. ”Yritys on pitänyt henkilökunnastaan hyvää huolta ja siksi työsuhteet ovat olleet pitkiä. Tuntuu siltä, että sama porukka on ollut täällä aina töissä.”

Pitkiä työsuhteita

Virtasen Moottorissa on työntekijöitä, jotka ovat olleet saman yhtiön palveluksessa vuosikymmeniä, jotkut koko työelämänsä. Millainen työpaikka Virtasen Moottori on ollut ja millaisia yhtiön perustajat ovat olleet esimiehinä?

Kysymykseen tulee selviä vastauksia:

”Voitto Virtanen oli mies, jonka kanssa tuli hyvin toimeen”, Reino Kannisto sanoo. ”Hän oli oma persoonansa ja puuttui asioihin vain, jos hänen mielestään jotain tehtiin väärin. Toisaalta Voitto oli sellainen, että jos osasi perustella oman kantansa, niin hän hyväksyi senkin. Voitto ymmärsi myös leikkiä. Hän ajoi voimakkaasti uusien laitteiden hankkimista, vaikka oli jo irtautumassa johtajan tehtävistä. Hän oli tuolloin jo aika iäkäs, suunnilleen 70-vuotias. Alpolla puolestaan oli aina omia projekteja menossa. Hän on kokeilija- ja keksijäluonne.”

Koneistamopäällikkö Tapani Kataja on aina ihmetellyt työntekijöiden pitkiä työsuhteita:

”Ne ovat todella pitkiä, olen itse siitä hyvä esimerkki. Täällä on koko ajan ollut porukan kanssa hyvä henki. Keskinäistä skismaa ei ole koskaan ollut. Sukupolven vaihdoskin sujui hyvin.

Voitolla oli näkemystä ja bisnessilmää. Hän oli auktoriteetti, joka piti aikamoisen kurin firmassa ja loppuun asti hanskat käsissään. Jos jossain asiassa oli erilaisia mielipiteitä, niin viimeksi kysyttiin aina Voitolta. Jossain vaiheessa Voitto sanoi minulle, ettei ymmärrä koneistamosta enää mitään, voitko hoitaa sen puolen. Otin sen suurena kunniana ja luottamuksen osoituksena.

Alpo oli koneistamolla työnjohtajana, kun tulin töihin. Alpo on hoitanut kiinteistöt ja ollut kaikessa mukana. Hän saattoi rakennuttaa päiväkausia sähköautoa koneistamon pojilla. Hänen ideoittensa pohjalta kehiteltiin kaikennäköisiä koneita, laitteita ja työtapoja. Yleensä ne onnistuivat. Alpossa lienee keksijän vikaa.”

”Alpo teki hirmuisesti hommia ja Voitto oli yhtiön selkeä johtaja, joka oli myös toimeenpaneva voima. Hän oli nostanut yrityksen tyhjästä ja oli vielä 80-vuotiaana paljon asioissa mukana”, sanoo eläkkeellä oleva myyntipäällikkö Eero Säilä.

”Virtasen Moottorin suuri vahvuus on ollut se, että niin asiakkaisiin kuin tavarantoimittajiin ovat suhteet olleet aina keskitasoa paremmat.

Pitkät työsuhteet perustuvat perinteiseen yrityksessä vallitsevaan hyvään me-henkeen ja periaatteisiin, joita on vuosikymmenten aikana noudatettu. Harvinaista on, että kaksi veljestä oli niin pitkään yhdessä. Toinen polvi jatkaa nyt samaa linjaa ja näyttää siltä, että kolmas polvi on tulossa. Se on ilahduttavaa.”

Myyntipäällikkö Matti Virtasen mukaan henki on ollut talossa hyvä. ”Voitto oli hyvä vetäjä. Kun muutettiin 1988 Salorankadulle, hän oli vielä aktiivisesti mukana rakennusprojektin toteuttamisessa.

Varaosamyyjä Martti Pekkinen tuli taloon yli neljäkymmentä vuotta sitten:

”Virtasen Moottori on vakaa talo. Kaikki toimii varmasti. Työntekijöillä on ollut hyvä yhteishenki. Kaikki ovat tietysti erilaisia ja erilaisia mielipiteitä on olemassa, mutta täällä on asiat aina saatu neuvottelemalla järjestykseen. Voitto piti asioita aika tiukalla kädellä hallinnassa. Hänessä oli johtajan karismaa. Nuoresta polvesta voi sanoa samaa.”

Virtasen veljekset ovat olleet monissa asioissa edelläkävijöitä. Heillä on ollut yrittäjän ehkä tärkein ominaisuus, kyky nähdä tulevaisuuteen.

”Virtasen Moottorin menestystekijät ovat oikeastaan aivan samat kuin yrityksen alkuvuosina”, toteaa toimitusjohtaja Pekka Virtanen. ”Työn laatuun ja erikoisosaamiseen olemme aina panostaneet. Asiakkaalle tarjottava monipuolinen palvelu, korkealaatuiset merkkituotteet ja osaava henkilökunta ovat myös niitä tekijöitä, joille pitkäaikainen menestys kovassa kilpailussa perustuu.”

Pekka Virtasen mukaan suhteet viranomaisten suuntaan ovat toimineet hyvin ja jouhevasti. Suhtautuminen on ollut ongelmatonta ja asiat ovat sujuneet hyvin.

”Salo on pieni talousalue. Myyntiedustajan täytyy tehdä pitkää lenkkiä saadakseen tulosta aikaiseksi. Palvelu ja henkilösuhteet ovat tärkeitä. Hinta ei aina ratkaise, vaan tuotevalikoiman pitää olla kohdallaan ja logistiikan tulee toimia.”

Pekka Virtanen suhtautuu toiveikkaasti tulevaan sukupolveen. Ratkaisuja ei ole vielä tehty, mutta tilanne näyttää valoisalta. Keskusteluja nuoremman sukupolven kanssa yrityksen tulevaisuudesta jatketaan.

”Työ on ollut monipuolista ja mielenkiintoista. Haasteita on ollut pitkin matkaa riittävästi. Kehitystä kuitenkin aina tapahtuu ja sen mukana pysytteleminen vaatii aktiivista jatkuvaa työtä. Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut tehdä työtä, joka on kiinnostanut niin kovasti, etten oikeastaan koskaan ole uravalintaani joutunut katumaan.”

Alpo Virtanen kiittää työntekijöitä:

”Työntekijöitten kanssa on tultu hyvin toimeen. Ei se risaamisesta parane. Asioista on aina neuvoteltu. Olemme solmineet paljon oppisopimuksia, koska siinä uudet työntekijät saavat myös teoreettisen koulutuksen ja oppivat talon tavat ja työtehtävät. Tätä kautta on mahdollista kaikkein nopeimmin päästä alan ammattilaiseksi.”

Harrastuksena automobiilit

Nykyinen toimitusjohtaja Pekka Virtanen tunnetaan seudulla innokkaana automobiilien harrastajana, kuten myös Voitto Virtanen.

”Ensimmäinen entisöintiprojekti, Fiat 500 ’Topolino’, alkoi 1973 ja sain ajokin rekisteröityä vuonna 1975. Museoajoneuvotarkastus tehtiin samana vuonna”, Pekka Virtanen kertoo. ”Auto on edelleen tallella, ei siitä voi luopua.”

”Harrastus jatkui ja jatkuu edelleen uusien projektien kanssa. Nykyisin lähinnä ylläpidän kunnostettuja automobiileja. Kunnossapito ottaa oman aikansa. Vanhemmat ajoneuvot ovat jarruhuoltojen osalta kiitollisempia, koska mekaaniset jarrut pysyvät vähäisessä käytössä toimintakuntoisina hydraulisia jarruja paremmin. Automobiilit pysyvät hyvällä huollolla paremmassa kunnossa. Niillä pitää myös ajaa kauniilla kesäsäällä.”

Pekka Virtanen kuuluu Suomen Automobiilihistoriallisen Klubin Turun kerhoon, Turun Mobilisteihin. Hän on perustajajäsenenä Gruppo Fiat Finlandiassa, Fiat-ajoneuvojen harrastajien yhteenliittymässä.

Pekka Virtanen on järjestänyt Saloon vanhojen autojen kokoontumisajon kolmena vuotena peräkkäin. Ensimmäinen tapahtuma pidettiin 2004, ja siihen osallistui noin 20 ajoneuvoa. Seuraavana vuonna harrastajat olivat ensimmäistä kertaa torilla. Ajoneuvoja oli jo 120 ja katsojia lukuisa määrä. Viime vuonna harrastajia oli suurin piirtein yhtä paljon.

Kiinnostus historiaan ja menneeseen on seurannut Pekka Virtasta. 1990-luvun lopulla hän ryhtyi tallentamaan myös suvun ja yrityksen historiaa.

Tulevaisuus

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. On enemmän kuin mahdollista, että Virtasen Moottori Oy säilyy jatkossakin saman suvun käsissä. Pekka Virtanen tyytyy toteamaan, että asiaa on omassa piirissä paljon pohdittu.

Viimeksi yhtiöön on omasta perheestä tullut Pekan nuorempi poika Mikko. Armeijan jälkeen keväällä 2004 hän perusti oman toiminimen, joka erikoistui nettisivujen tekemiseen. Kesäkuussa 2005 Mikko tuli Virtasen Moottorin palvelukseen hoitamaan kuljetus- ja varastotehtäviä. Sen jälkeen hän on opiskellut lisää liikkeenhoitoa.

”Kävin vuoden verran toimitusjohtajakurssia ja valmistuin tammikuussa 2007”, Mikko Virtanen kertoo. ”Kurssilla käsiteltiin muun muassa markkinointia, johtamistaitoa, yrityksen strategiaa, lakiasioita ja kaikkea muuta yritystoimintaan liittyvää. Päättötyönä tein liiketoimintasuunnitelman Virtasen Moottorista.”

”Autot ovat kehittyneet siihen suuntaan, että niiden korjauksissa tarvitaan tietokoneita ja uutta, monimutkaista tekniikkaa. Autoista tulee kestävämpiä, eikä niiden huoltaminen enää ole mahdollista perinteisin laittein. Silloin on keksittävä taas jotain uutta. Uusien asioiden kehitteleminen ja tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen ei ole koskaan ollut Virtasen Moottorissa mikään tavaton asia”, Mikko Virtanen vakuuttaa.

******************

Olemme taivaltaneet yhtä jalkaa 60-vuotiaan yrityksen kanssa nykypäivään saakka. On aika lyödä tälle kirjalle piste ja jättää Virtasen Moottorin väki elämään arkipäivää ja osaltaan huolehtimaan Salon seutukunnan työllisyydestä ja hyvinvoinnista. Työ tekijäänsä kiittää. Virtasen Moottori Oy:ssä ollaan valmiina uusien vuosikymmenien haasteisiin.

Kirjan toteuttamista ovat tukeneet seuraavat yhteistyökumppanit

Oy AGA Ab
Arwidson Automotive Oy
Atoy Automotive Oy
Bahco Työkalut Oy
Robert Bosch GmbH
Ceikomix Oy
Henkel Norden Oy
HL Group Oy
If Vahinkovakuutusyhtiö Oy
Isojoen Konehalli Oy
Ja-Elektro Oy
Oy Kaha Ab
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
Koivunen Oy
Laakerikulma Oy
Metallisorvaamo M. Sirkiä
Oy M-Filter Ab
Oy Motoral Ab
Nordea Pankki Suomi Oyj
Rema Tip Top Oy
Salon Seudun Osuuspankki
Sampo Pankki OYJ
S&N Osakeyhtiö
Sulzer Metco Europe GmbH
Suomen 3M Oy
Oy Tecalemit Ab
US-Parts Finn-Am Oy
Wihuri Oy Autola